:::: VALIKKO ::::

Pirkkalan Pirkat Ry

  • Lok 25 / 2015
  • Kommentit poissa käytöstä
Rantanen_Jere
Edustus, miehet

Blue Fox oli kettumainen vieras

Pirkat – Blue Fox 5-8 

Pirkkalan Pirkat tarjosi kotikentällään miehekkään vastuksen sarjakärki Blue Foxille, mutta ottelu toisti harmillisesti vähän edellisten kotiotteluiden kaavaa. Pirkat pysyi mukana, mutta omien hyvien hetkien hyödyntäminen oli hivenen vastustajaa heikompaa, mikä näkyy sitten loppusummerin soidessa tulostaululla muutaman maalin erona. Tänään nuo lukemat olivat Blue Foxin eduksi 5-8 (1-2, 1-3, 3-3).

Ottelun ratkaisuhetkiksi voidaan laskea toinen erä, jossa Blue Fox pääsi venyttämään johtonsa pahimmillaan jo 1-5:een sekä puolestaan kolmannen erän alku, jossa Blue Fox pystyi pitämään Pirkkain kirin kurissa. Kolmas erä oli muutenkin rikkonainen muun muassa jäähyistä johtuen.

Kolmannen erän viimeisen kymmenminuuttisen kotijoukkue voitti 3-1, joista Blue Foxin ainokainenkin meni tyhjiin Pirkkain hakiessa kavennuksia ilman maalivahtia. Tästä lopun kirivaiheesta Pirkat voi hakea ottelun myönteiset asiat. Blue Fox joutui tekemään täyden päivätyön pisteet saadakseen.

Ottelun erikoisuuksiin voi laskea muun muassa sen, että Blue Fox sai peräti kolme rankkaria, joista yhdestä tehtiin maali ja lisäksi yhtä seuranneesta ylivoimasta tuli takaisku.

Pirkkain tehomiehiä olivat 2+1 kirjauttaneet Ristomatti Lummikko ja Jere Rantanen. Heistä Lummikko nappasi pronssisen K-Rauta-mitalin ja Rantanen (kuvassa) Daddy’s Diner Pirkkalan tarjoaman nälkäisimmän pelaajan palkinnon.

Kirkkaimmat K-Raudan mitalit menivät Blue Foxin Tero Saaristolle (kulta) ja Johnny Ojalalle (hopea).

– Harmittaa todella paljon. Virheitä tuli taas liikaa ja Blue Fox rokotti niistä aika hyvin. Lisäksi vastustajalle tuli yv:tä aika lailla. Tänään olisi ollut saumatkin, mutta virheisiin kaaduttiin, Pirkkain kapteeni Jere Rantanen summasi Pirkat-TV:n haastattelussa.

Pirkat jatkaa Divari-pelejään jo heti perään toisella päiväottelulla, kun sunnuntain peli Hämeenlinnassa vihelletään käyntiin jo kello 13.30.

Ottelun tilastot: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/pirpi-blue-fox/8638/299

Jere Rantanen Pirkat-TV:n haastattelussa:

 

Maalikooste:

Kommentit on suljettu.