:::: VALIKKO ::::

Pirkkalan Pirkat Ry

  • Syy 24 / 2015
  • Kommentit poissa käytöstä
Vähätalo_Marko
Edustus, miehet

Ennakko: Kaupunginosajoukkueet kylässä

Pirkkalassa nähdään vuosien tauon jälkeen Divari-tason salibandya, ja Pirkat pääsee korkkaamaan kotikentän heti mukavasti kahden ottelun viikonlopulla. Sekä lauantaina että sunnuntaina Pirkkalan Vapaa-aikakeskuksen matolle saapuvat kaupunginosajoukkueet: Lammin Salibandy tulee Lammilta, josta tuli osa Hämeenlinnaa vuoden 2009 alussa tapahtuneessa kuntaliitoksessa, ja Kellon Lyönnin koti on puolestaan Haukiputaalla, joka liitettiin Ouluun vuoden 2013 alusta. Aina kiinnostavien kuntaliitosanekdoottien jälkeen onkin hyvä siirtyä pureskelemaan kumpaakin ottelua vähän erikseen.

 

La 26.9. klo 17 Pirkat – LaSB

LaSB on Pirkkalassa tuttu jo vuosien takaa Sisä-Suomen kakkosdivarilohkosta, josta lammilaiset ponkaisivat valtakunnalliseen sarjaan reilut kaksi vuotta sitten. LaSB:lla on takanaan kaksi kautta Divaria, joista ensimmäisellä LaSB säilytti niukasti paikkansa ollen 11:s, mutta viime kaudella se oli jo runkosarjan kolmas. Ensimmäistä kertaa pelatuissa pudotuspeleissä lammilaiset putosivat katkerasti ensimmäisellä kierroksella, kun lopulta aina Divari-finaaleihin ja liigakarsintoihin asti yltänyt SB Welhot voitti ottelusarjan 2-1.

Nyt on kuitenkin uusi kausi edessä, ja lammilaisia povataan aivan Divarin terävimpään kärkeen. Pirkat saa siis kotiavaukseensa vieraaksi hyvän mittarin.

LaSB on pelannut toistaiseksi kaksi ottelua, joista se on saalistanut yhteensä kolme pistettä. Molemmat ottelut menivät jatkoajalle: paikallisottelussa Steelersiä vastaan LaSB voitti äkkikuolemamaalilla 4-3 ja sunnuntaina Joensuussa lammilaiset kirivät käsittämättömästi Josban 2-7-johdon 7-7-tasapeliksi.  Pirkoille lauantain peli on kauden toinen sunnuntaina Erä Akatemialle kärsityn niukan (6-7) vierastappion jälkeen.

Pirkkain puolustaja Marko Vähätalo (kuvassa) pelasi viime kaudella LaSB:n riveissä, joten lauantain ottelu on hänelle erityinen monellakin tapaa.

”Tätä peliä on odotettu kyllä koko kesä! Kiva päästä pelaamaan porkkanoita vastaan”, Vähätalo hekumoi viitaten LaSB:n oranssiin peliasuun.

”Pelistä tulee varmasti hyvä tasonmittaus meille, sillä LaSB on tällä kaudella taas niitä kärkipään porukoita.”

Vähätalo uskoo kuitenkin, että Pirkoilla on täydet mahdollisuudet ottaa avauspisteet. Erä Akatemia -peli oli puolustajan mielestä Pirkoilta ”ihan ok” esitys, mistä on hyvä lähteä jatkamaan.

”Nyt vedetään hyvät reenit alle, niin uskon, että ollaan valmiita haastamaan LaSB kotiavauksessa. Hyvillä mielin voi lähteä tuplaviikonloppuun”, Vähätalo summaa.

 

Su 27.9. klo 17 Pirkat – KeLy

Sunnuntain vieras on Kellon Lyönti, joka Pirkkain tavoin on tämän kauden sarjanousija – tosin seuran historiasta löytyy aiemmin kaksi pelattua kautta (2009-11) tällä sarjatasolla. Ja jos joku tietämätön nyt on mennyt tuomitsemaan seuran nimen taas sellaiseksi ”hassunhauskaksi” salibandyseuran nimeksi, niin kerrottakoon, että Kello on haukiputaalainen kylä, jonne Voimistelu- ja Urheiluseura Kellon Lyönti on perustettu vuonna 1946. Vastustajaksi saapuvat siis Pirkkain tavoin perinteitä ja historiaa pursuavan urheiluseuran edustajat.

KeLy saapuu sunnuntaiksi Pirkkalaan Joensuusta, jossa se kohtaa lauantai-iltana Josban. Saa nähdä, näkyvätkö reilut 800 bussikilometriä jotenkin KeLyn otteissa. Toisaalta, pohjoisen porukat ovat tottuneet reissaamaan, ja kauden ensimmäinen pelimatka voi olla tällekin joukkueelle vain yhteenhitsaava tekijä.

KeLyllä on ennen tulevaa viikonloppua ja Josba- sekä Pirkat-matseja alla yksi ottelu tämän kauden Divarissa. Pohjois-Suomen paikallispelissä Limingan Niittomiehet voitti maalein 7-3 Oulun Kastellin monitoimitalossa, jossa KeLy tahkoaa kotiottelunsa.

”Tuon matsin vieraat käänsivät itselleen. Monelle pelaajalle tämä oli tulikaste divarissa. Muilta osin on ollut mukavaa aloitella kausi hienon porukan kanssa ja tutustua uusiin pelaajiin”, KeLyn valmentaja Janne Krankka kertoo.

Sunnuntain ottelusta Pirkkalassa Krankka odottaa tiukkaa.

”Uskon, että kotijoukkue on valmiina pelaamaan lujaa voitosta, joten meidän on pystyttävä vastaamaan haasteeseen. Toivotaan hyvätempoista ja rehtiä peliä, niin saadaan aikaiseksi hieno tapahtuma!”, Krankka heittää terveiset.

Millaista mittelöä sunnuntain KeLy-kohtaamisesta sitten odotetaan Pirkkain leirissä? Annetaan maalivahti Aki Hännisen vastata.

”KeLystä ei ole muuta tietoa kuin mitä olen Pääkallon kausiennakosta lukent  ja hyvin olen senkin ehtinyt unohtamaan.”

Tosin kokenut veskari saa kaivettua muistinsa kätköistä yhden kerran, jolloin hän on KeLyä vastaan pelannut.

”Ainoa kohtaaminen taitaa olla siltä ajalta, kun divarissa oli vielä kaksi lohkoa. Käytiin Ilveksen kanssa mielenkiintosella viikonloppuretkellä Tampere-Lappeenranta-Haukipudas-Tampere”, Hänninen muistelee.

Tänä viikonloppuna on sitten KeLyn vuoro retkeillä. Tervetuloa Pirkkalaan!

Kommentit on suljettu.