:::: VALIKKO ::::

Pirkkalan Pirkat Ry

  • Tam 10 / 2016
  • Kommentit poissa käytöstä
Patrikainen_Juuso
Edustus, miehet

Erä Akatemia rankaisi jatkoajalla

Pirkat – Erä Akatemia 7-8 ja.

Pirkkalan Pirkkain ottelut Divarissa ovat etenkin viime aikoina olleet kovin ympäripyöreitä. Viikonlopun molemmat kotiottelut venyivät jatkoajalle, kuten on mennyt viimeisestä viidestä ottelusta peräti neljä.

Lauantaina Pirkkalaan jäi piste, kun jatkoaika SB Welhoja vastaan oli maaliton, mutta sunnuntaina Erä Akatemiaa vastaan ottelulle löytyi voittaja. Valitettavasti äkkikuolemamaali syntyi tällä kertaa Pirkkain päätyyn. Henry Myyryläinen ratkaisi ottelun Erä Akatemialle, kun jatkoaikaa oli pelattu 2.42.

Loppulukemat kirjattiin Erä Akatemian vierasvoitoksi 7-8 (2-2, 3-2, 2-3, 0-1). Jälleen kerran voidaan sanoa, että ottelussa olisi voinut käydä miten vaan, mutta Pirkkain taistelua ei nyt palkittu.

Pirkkain neljästä jatkoaikaottelusta on pisteitä jäänyt plakkariin kaksi, kun pelit ovat päättyneet tasan. Kaksi kertaa (LaSB ja nyt Erä Akatemia) on iskenyt jatkoaikaosuman ja vienyt koko pistepotin, kuten salibandyn sääntöihin kuuluu. Pirkat ei ole valitettavasti onnistunut jatkoaikapelejä voitoiksi kääntäämän.

– Nyt tarjoillaan viittaa itse kullekin. Itselläkin on ollut paikkoja ratkaista jatkoajoilla, ja on tullut lyötyä tyhjistä ohi sun muuta. Jonkun pitäisi nyt vain kantaa joukkuetta, Pirkkain hyökkääjä Janne Nousiainen kommentoi.

Nousiainen iski sunnuntain ottelussa tehot 2+1, ja hänet palkittiin kotijoukkueen nälkäisimpänä pelaajana. Kotijoukkueesta myös Juuso Patrikainen (kuvassa) oli erityisen hyvällä pelipäällä, mikä palkittiin kahdella maalilla, joista toinen syntyi tyylikkäästä rankkarista. Kaikkiaan Pirkkain esitys oli sunnuntaina miehekäs, ja kotijoukkueella oli Pirkkalan vapaa-aikakeskuksella isännän otteet.

Jäljellä on Divaria vielä kahdeksan ottelun verran.

– Ollaan nähty, että pystytään pelaamaan hyvin tässä sarjassa ja ollaan tehty hyvin duunia treeneissä. Kyllä me vielä pisteitä sieltä raavitaan, katsotaan sitten riittääkö se kauden lopussa Divari-paikan säilyttämiseen, Nousiainen sanoi.

Seuraava mahdollisuus pisteiden raapimiseen on ensi sunnuntaina kotikentällä, kun Pirkkalaan saapuu Josba. Ottelu alkaa kello 15. Joensuulaisten edellisestä visiitistä onkin vierähtänyt tovi, sillä viimeksi joukkueet ovat pelanneet samassa sarjassa kauden 2006-07 Salibandyliigassa.

 

Ottelun tilastot: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/pirpi-era-akatemia/8714/299

Janne Nousiainen Pirkat-TV:n haastattelussa:

Maalikooste:

Kommentit on suljettu.