:::: VALIKKO ::::

Pirkkalan Pirkat Ry

  • Mar 08 / 2015
  • Kommentit poissa käytöstä
divarilogo
Edustus, miehet

Pirkat pudotti apinan selästä

Tor – Pirkat 6-7 (3-0, 1-4, 2-3)

Kahdeksan kierrosta se vaati, mutta tulihan se lopulta sieltä! Pirkkalan Pirkkain Divari-miehistön kauden avausvoitto nimittäin. Kauden aiemmissa otteluissa jo useammassa tiukasti voitosta taistellut, mutta lopulta joka kerta pisteittä jäänyt Pirkat nappasi lauantai-iltana Loviisassa tarjolla olleet kaksi pistettä mukaan kotimatkalle Järvensivun bussiin. Samalla joukkueelta putosi selästä avausvoiton myötä myös varmasti jonkin kokoinen apina, joka pystyttiin jättämään Loviisan liikuntahallille, eikä sille tarvinnut enää varata paikkaa linjurin kyytiin paluumatkalle.

Kuten lopputulos 6-7 (3-0, 1-4, 2-3) kertoo, vierailijalta vaadittiin voittoon komea kiri vaikean ensimmäisen erän jälkeen. Sellaisen Pirkat pystyi tarjoamaan, ja illan kruunasi superminuutti kolmannessa erässä, kun Pirkat iski kolme maalia 41 sekunnin sisällä! Siitä Loviisa ei enää toipunut, vaikka nousikin hätyyttelemään kantapäitä iskemällä kavennukset ylivoimalla ja ilman maalivahtia.

– Loviisa tuli hyvin alkuun, mutta me uskoimme omaan tekemiseen. Toisessa erässä tehtiin niitä asioita, joita on painotettu pitkin kautta, ja saatiin käännettyä peli ensiksi tasoihin ja kolmannessa erässä ohi, Pirkkain parhaana palkittu Juuso Patrikainen sanoi lehdistötilaisuudessa.

Patrikainen iski kaksi osumaa. Pirkkain maalintekovastuu jakautui tasaisesti kaikille kolmelle kentälliselle.

– Uskon, että tästä saadaan lisää virtaa ensi viikon treeneihin ja ensi viikonlopun kahteen kotipeliin, Patrikainen jatkoi.

Pirkat lähtee nyt siis alkuun päästyään rakentamaan voittoputkea Pirkkalassa kahdella mielenkiintoisella kohtaamisella heti ensi viikolla. Perjantai-iltana kello 18.30 poikkeukselliseen arkikotipeliin vapaa-aikakeskukselle saadaan vieraaksi Porin Karhut, ja sunnuntaina kello 15.00 puolestaan isännöidään joukkuetta hieman pidemmän matkan takaa, Limingan Niittomiehiä.

 

Ottelun tilastot: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/loviisan-tor-pirpi/8654/299

Maalikooste: https://www.youtube.com/watch?v=V4stLbmo-tA

Lehdistötilaisuus: https://www.youtube.com/watch?v=pvA1vTOldvM

Loviisan Torin raportti: http://tor.fi/salibandy/tor-pirpi-6-7/

Kommentit on suljettu.